Päiväkirja - päivän polttavaa

02.01.2009
Vuosi vaihtui

Uusi Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä ja vain pieniä "kolhuja" raportoitiin. Myrsky varmaan lannisti juhlintaa. Mutta hyvä näin, saimme viettä rauhallisimman vuodenvaihteen vuosiin... tulipaloja ja liikenneonnettomuuksia oli muutamia joissa menehtyi ihmisiä mutta, onneksi vakavilta väkivallanteoilta vältyttiin.

Ilotulitteista tai pikemminkin niiden holtittomasta ammuskelusta aiheutuneet silmävammat pysyivät huonosta säästä huolimatta ennallaan. Huolestuttavaa oli lasten osuus silmävammojen saaneista. Ilotulitteethan pitäisi olla kiellettyjä "alle-18-vuotiailta". Miltähän mahtaa tuntua vanhemmista joiden lapsi vammautui uudenvuoden rakettien ja tulitteiden ansiosta ? Muisto heidän "huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä" voi seurata muistutuksena mukana koko heidän loppuelämän.

Tämänkö vielä oppisimme, ettemme luovuttaisi tulitteita lasten holtittomaan käyttöön... säästyisimme monelta mielipahalta... Lasten silmävammat ja häiröammunta sekä ilkivalta väheisivät huomattavasti tai loppuisi tyystin kokonaan. Voimassa oleva ilotulitelaki on aivan aseeton ja täysin turha jollei vanhemmat siis aikuiset sitä ala noudattamaan. Mikään instanssi ei sitä pysty valvomaan eli vastuu lain noudattamisesta on jälleen kerran meidän aikuisten.  

Vanhempien vastuu on monessakin lainkohdassa lainvoimaakin tärkeämpi ja jos vanhemmat laistavat vastuun, niin lapsethan kyllä tekevät... No sitten tehdään tällaisia "järjettömiä" totaalikieltolakeja, jotta vastuu ei kaatuisi yhteiskunnan kontolle. Olisihan se kaikkien etu ja ilo jos voisimme yhdessä nauttia ilotulitteiden suomasta hetkellisestä nautinosta jatkossakin... Itse tosin olisin valmis luopumaan ylenpalttisesta räiskinnästä ja tuosta jokavuotisesta vuorokausia kestävästä paukkeesta ja jos minulla olisi valta ja voima sallisin ilotulitteiden ammuskelun vain vuodenvaihteen "hetkelle" Ei tosin onnistu, kun valvonta puuttuu... jos vanhemmat eivät kanna vastuuta ja valvo...

Lasten ja nuorten "kurissa ja herran nuhteessa" pitäminen on vaikeaa ja raskasta aikaa, joten vanhempien tehtävä ei missään nimessä ole helppo. Muistan sen omalta ajaltani, kun poikani oli vielä "lapsi"... kyllä siinä sai monet taistelut käydä ennen kuin kriittinen vaihe päästiin yli. Nyt kuitenkin jälkeenpäin tuntuu kuitenkin siltä, että taistelu kannatti ja saan nyt ylpeänä seurata poikani kasvamista isäksi ja mieheksi.

Otin omassa kasvatuksessani ehkä hyvinkin "rajalliset" periaatteet käyttööni, joten tehtäväni ei missään nimessä ollut helppo ja tuntuikin hyvin raskaalta olla lapsilleni niin "ankara ja ahdasmielinen" ... Tapaani kasvattaa lapsiani vaikutti se, että olin ammatissani "sosiaalisena kasvattajana" niissä perheissä joissa oltiin lähestulkoon laiminlyöty kasvatusvastuu kokonaan ja mihin se oli lapsien ja nuorten elämässä johtanut.

Koin ja näin työssäni niin kovia ja rankkoja ihmiskohtaloita, että kaikin keinoin halusin välttää omien lapsieni kokemasta sellaista ja kun lapset eivät tätä ymmärrä, niin "soppa" on valmis tai sen oikeaoppinen keittäminen on hyvin raskasta ja vaikeaa...  

Välistä todellakin tuntui että, " suutarin lapsilla ei ole kenkiä" eikä, "ammattikasvattaja" osaa kasvattaa omia lapsia. No kaikesta on selvitty ja nyt tosiaan tuntuu hyvältä seurata lapsieni kasvua aikuisena ja kuinka he huolehtivat omista lapsistaan... Monella "kaverilla ja ystävällä" ei asiat ole nyt yhtä hyvin... Olispa heidänkin vanhemmat jaksaneet välittää niin, olisi kaikilla meillä ollut helpompaa silloin ja nyt...

"kasvatus ja välittäminen kannattaa, vaikka joskus tuntuukin vaikealta ja raskaalta"

 


Arkistoon »

Tänään olen ottanut itsestäni ryhtiliikkeen ja tehnyt "suuren päätöksen" ja samalla päätin kertoa teille tämän hetkiset kuulumiseni.

Kuntoni on heikentynyt huomattavasti sairastettuani toissa talvena keuhkokuumeen. Vuotuiset lenkkikilometrit ovat rapisseet alas reilusta kahdesta tuhannesta kilometristä noin kahteen sataan. Happipullot ovat tulleet mukaan helpottamaan arjessa selvitymistä. No siinä tuli taas marinaa kerrakseen....

Reilu viikko sitten sairastin jälleen yhden keuhkokuumeen ja nyt siitä hyvää vauhtia olen nyt toipumassa. Nämä flunssat käyvät aina vain vaikeammaksi sairastaa... tuntuu, että pienikin flunssa vie mennessään.  

Nyt hiukan siitä tekemästäni "ryhtiliikkeestä" ... kuusi vuotta sitten, kun minulta evättiin keuhkosiirto, päätin silloin taistella tautia vastaan omin keinoin ja menestykkäästi taistelinkin. Kuntoni koheni silmissä, lenkit metsäpoluilla maistuivat ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Parhaimillaan kilometrejä kertyi reippaat 2000 vuodessa. Mutta tänä päivänä liikkuminen ei tunnukkaan yhtä hauskalta eikä kilometrejä jää taakse paljonkaan ja arkiaskareista suorituminenkin tekee vaikeaa.

Nyt kuitenkin "valo" on syttynyt ja lääkärit ovat herättäneet uudelleen toivonkipinän siitä, että keuhkosiirto voisi sittenkin tulla kysymykseen kohdallani. Itse jouduin jonkin aikaa pohtimaan asiaa... viimekertainen evääminen oli niin katkera kalkki elämässäni, että jouduin tovin miettimään että lähdenkö kokemaan saman uudestaan.... ajatukset kuitenkin veivät siihen suuntaan, että toivo heräsi että jos kuitenkin kaikki olisi vielä mahdollista, että saisin kuin saisinkin siirrännäiset ja uuden ja paremman elämän mahdollisuuden. Nyt olen sitten päättänyt tarttua tähän minulle tarjottuun "valttikorttiin"... toivottavasti kortti on Hertta Ässä, sillä rakastan elämää. 

Hyvät ystävät ! Lupaan pitää jatkossa paremmin päiväkirjaa ja kertoa teille tuoreimmat uutiset. Nyt alkaa henkinen ja fyysinen valmistautuminen. 

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI