Päiväkirja - päivän polttavaa

12.12.2008
Elämä kuoleman jälkeen

Silminnäkijässä oli eilen asiallinen ohjelma kuolemasta.

Kun oma kuolema lähestyy, on paljon tehtävää. Osa jättää jälkeensä kaaoksen, toiset valmistavat läheisensä kuoleman jälkeiseen elämään.

Ohjelmassa Katja ja Sauli Kotikangas kertoivat avoimesti koskettavan tarinansa, joka varmasti kosketti kaikkia ohjelman nähneitä. Ainakin minua ohjelma liikutti suuresti. Olenha itsekin oman sairauteni aikana joutunut käymään läpi samoja ajatuksia.

Katjan ja Saulin suhtautuminen elämään ja kuolemaan oli mielestäni hyvin kaunista ja lämmintä. Etenkin Katjan kauniit ja koskettavat sanat " Mä kuolen sitten kun on sen aika, mä kuolen sitten kun mun sydän lakkaa lyömästä siihen asti mä elä ja olen tässsä "  Voiko asian enää kauniimmin esittää ?

Katjan suurin huoli kuolemansa jälkeen oli lapset. Omalla kohdallani olen myös ollut enemmän "huolissaan" jälkeen jääneistä ja heidän selviytymisestään ja siitä, että en mahdollisesti itse voi enkä saa olla seuraamassa lasten ja lastenlasten elämää.

Tosin kyllä minun täytyy todeta, että en ole yhtä rohkea, kuin Katja ja Sauli olivat, sillä kyllä minä pelkään kuolemaa tai pelkään ja pelkään ehkä se kuitenkin on enemmän sitä, että en halua hyväksyä sitä mahdollisuutta vielä.

Katjan ja Saulinin elämässä kuolema kuitenkin on jo niin käsin kosketeltavan lähellä, että he ovat joutuneet ajattelemaan sitä läheisemmin. Ehkä kuolemaan suhtautuu erinlailla, kun sen tietää tulevan pian... Toisaalta ohjelman alussa todettiin, että suhtautumis tapoja on useita ja ne vaihtelee ihmisten välillä.

Ohjelma oli katsomisen arvoinen. Ensi tiistaina tulee ohjelman pikauusinta, joten jos ette nähneet ohjelmaa eilen niin, katsokaa se tiistaina.

" Kiitos Katjalle ja Saulille annoitte ohjelmassa kuolemalle kauniit kasvot " 

 


Arkistoon »

Tänään olen ottanut itsestäni ryhtiliikkeen ja tehnyt "suuren päätöksen" ja samalla päätin kertoa teille tämän hetkiset kuulumiseni.

Kuntoni on heikentynyt huomattavasti sairastettuani toissa talvena keuhkokuumeen. Vuotuiset lenkkikilometrit ovat rapisseet alas reilusta kahdesta tuhannesta kilometristä noin kahteen sataan. Happipullot ovat tulleet mukaan helpottamaan arjessa selvitymistä. No siinä tuli taas marinaa kerrakseen....

Reilu viikko sitten sairastin jälleen yhden keuhkokuumeen ja nyt siitä hyvää vauhtia olen nyt toipumassa. Nämä flunssat käyvät aina vain vaikeammaksi sairastaa... tuntuu, että pienikin flunssa vie mennessään.  

Nyt hiukan siitä tekemästäni "ryhtiliikkeestä" ... kuusi vuotta sitten, kun minulta evättiin keuhkosiirto, päätin silloin taistella tautia vastaan omin keinoin ja menestykkäästi taistelinkin. Kuntoni koheni silmissä, lenkit metsäpoluilla maistuivat ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Parhaimillaan kilometrejä kertyi reippaat 2000 vuodessa. Mutta tänä päivänä liikkuminen ei tunnukkaan yhtä hauskalta eikä kilometrejä jää taakse paljonkaan ja arkiaskareista suorituminenkin tekee vaikeaa.

Nyt kuitenkin "valo" on syttynyt ja lääkärit ovat herättäneet uudelleen toivonkipinän siitä, että keuhkosiirto voisi sittenkin tulla kysymykseen kohdallani. Itse jouduin jonkin aikaa pohtimaan asiaa... viimekertainen evääminen oli niin katkera kalkki elämässäni, että jouduin tovin miettimään että lähdenkö kokemaan saman uudestaan.... ajatukset kuitenkin veivät siihen suuntaan, että toivo heräsi että jos kuitenkin kaikki olisi vielä mahdollista, että saisin kuin saisinkin siirrännäiset ja uuden ja paremman elämän mahdollisuuden. Nyt olen sitten päättänyt tarttua tähän minulle tarjottuun "valttikorttiin"... toivottavasti kortti on Hertta Ässä, sillä rakastan elämää. 

Hyvät ystävät ! Lupaan pitää jatkossa paremmin päiväkirjaa ja kertoa teille tuoreimmat uutiset. Nyt alkaa henkinen ja fyysinen valmistautuminen. 

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI