Päiväkirja - päivän polttavaa

24.11.2008
" Ukki, jota en koskaan tavannut"

 

Lauantaina esitettiin Ylen kanavalla Suvi Westin koskettava dokumentti, jossa hän yrittää selvittää ukkinsa mystistä katoamista. Hänen ukkinsa katosi lentoturmassa Norjan rannikolla Bodössa vuonna 1974. Saamelaispoliitikkoja kuljettanut pienkone katosi mystisesti Norjan rannikolle. Eikä uhreja ja konetta ole koskaan löydetty.

Dokumentin näkeminen toi mieleeni hataria muistikuvia tapahtumista. Olin silloin 12.vuotias. Asuimme tuolloin Ivalon lentokentällä ja molemmat vanhempani työskentelivät siellä. Äitini kärsi nuoruudessaan migreenistä ja minä sain kunnian olla aina silloin tällöin hänen "pikku apumiehenä" hänen työpaikallaan. Jo se, että sain olla äidin apurina töissä oli pienen pojan mielestä aina hyvin jännittävä kokemus.

Juuri tuona kyseisenä iltana oli äidilläni kova migreeni ja olin hänen matkassa työvuorossa. Iltamme sujui rutiininomaisesti, auttelin äitiäni pienissä askareissa ja ennen kaikkea olin hänen seuranaan se taisikin olla minun tärkein tehtävä ”olla seurana”. Meteossa jossa äitini työskenteli oli paljon milenkiintoisia laitteita ja suuret kiikarit, joten ajankulku ongelmia minulla ei ollut. Ilta oli kaikkinensa rauhallin vain koneet ja laitteet vastaanottivat ja lähettivät säätietoja kenttien välillä. Muistan olleeni aina niin ylpeä äidistäni, kun hän osasi lukea sellaista pistetekstitystä jota tuli ulos yhdestä laitteesta. Minä en siitä ymmärtänyt mitään... se tuntui minusta niin salaiselta ja oli varmaan mielestäni jotain "salakieltä" 

Mutta sitten yllättäen yöllä alkoivat puhelimet soida lehdet, televisio- ja radioyhtiöt soittelivat vuoroperää tiedustellen tapahtuneesta lentoturmasta. Ivalosta Norjaan matkalla ollut pinkone oli pudonnut ! Keitä ja montako matkustajaa koneessa oli ? Ovatko kaikki saaneet surmansa ? Kenen omistama lentokone oli ? jne… Tajusin, että jotain kauheaa oli tapahtunut, mutta en vielä ymmärtänyt mitä.

Äitini ei kuitenkaan voinut antaa minkäänlaista virallista tietoa medialle, kun tietoa ei yksinkertaisesti ollut. Olimme tuolloin autuaan tietämättömiä tapahtumista. Mutta pian karu todellisuus tapahtuneesta tuli meidänkin tietoomme. Lentokone oli kadonnut Norjan rannikolle !

Itse koin tapahtuman pienen pojan silmin tietenkin hyvin jännittävänä ja siksi se onkin piirtynyt lapsuuteni muistikuviin pelkästään jännittävänä kokemuksena.

Mutta Suvi Westillä kyseessä on paljon enemmän. Hänen Ukkinsa katosi tuossa onnettomuudessa. Vaikka hän ei itse ollut tapahtumahetkellä vielä edes syntynyt eikä koskaan saanut tavata ukkiaan, haluaa hän silti selvittää mystisen onnettomuuden ja samalla löytää omat ”juurensa ja identiteettinsä”

Ymmärrän häntä täysin. Itse ”hurahdin” muutama vuosi sitten tekemään sukututkimusta ja vaikka kuinka pitkälle siinä olenkin edennyt tuntuu minusta siltä, että en ole löytänyt omaa identiteettiäni enkä juuriani ennen kuin jokainen sukumme jäsen on kirjoissa ja kansissa.

Toivottavasti Suvi West vielä jonain päivänä löytää Ukkinsa ja itsensä !

 


Arkistoon »

Tänään olen ottanut itsestäni ryhtiliikkeen ja tehnyt "suuren päätöksen" ja samalla päätin kertoa teille tämän hetkiset kuulumiseni.

Kuntoni on heikentynyt huomattavasti sairastettuani toissa talvena keuhkokuumeen. Vuotuiset lenkkikilometrit ovat rapisseet alas reilusta kahdesta tuhannesta kilometristä noin kahteen sataan. Happipullot ovat tulleet mukaan helpottamaan arjessa selvitymistä. No siinä tuli taas marinaa kerrakseen....

Reilu viikko sitten sairastin jälleen yhden keuhkokuumeen ja nyt siitä hyvää vauhtia olen nyt toipumassa. Nämä flunssat käyvät aina vain vaikeammaksi sairastaa... tuntuu, että pienikin flunssa vie mennessään.  

Nyt hiukan siitä tekemästäni "ryhtiliikkeestä" ... kuusi vuotta sitten, kun minulta evättiin keuhkosiirto, päätin silloin taistella tautia vastaan omin keinoin ja menestykkäästi taistelinkin. Kuntoni koheni silmissä, lenkit metsäpoluilla maistuivat ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Parhaimillaan kilometrejä kertyi reippaat 2000 vuodessa. Mutta tänä päivänä liikkuminen ei tunnukkaan yhtä hauskalta eikä kilometrejä jää taakse paljonkaan ja arkiaskareista suorituminenkin tekee vaikeaa.

Nyt kuitenkin "valo" on syttynyt ja lääkärit ovat herättäneet uudelleen toivonkipinän siitä, että keuhkosiirto voisi sittenkin tulla kysymykseen kohdallani. Itse jouduin jonkin aikaa pohtimaan asiaa... viimekertainen evääminen oli niin katkera kalkki elämässäni, että jouduin tovin miettimään että lähdenkö kokemaan saman uudestaan.... ajatukset kuitenkin veivät siihen suuntaan, että toivo heräsi että jos kuitenkin kaikki olisi vielä mahdollista, että saisin kuin saisinkin siirrännäiset ja uuden ja paremman elämän mahdollisuuden. Nyt olen sitten päättänyt tarttua tähän minulle tarjottuun "valttikorttiin"... toivottavasti kortti on Hertta Ässä, sillä rakastan elämää. 

Hyvät ystävät ! Lupaan pitää jatkossa paremmin päiväkirjaa ja kertoa teille tuoreimmat uutiset. Nyt alkaa henkinen ja fyysinen valmistautuminen. 

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI