Päiväkirja - päivän polttavaa

08.03.2009
Yli 100.000 ihmisen "kusetetus"

Palkansaajajärjestöt ja SDP ovat nettiadressissaan kannustaneet kansaa vastustamaan eläkeikärajan nostoa. Reilusti yli 100 000 kansalaista onkin nimikirjoituksensa jo antanut "hyvän asian" puolesta. Mutta, mitenkä käykään, kun palkansaajajärjestöt ja oppositio demareiden johdolla päätyvät hallituksen kanssa samaan neuvottelupöytään ? Mikä tulee olemaan lopullinen päätös ?

Näin nettiadressissa kerrottiin ja siihen kansa on vastannut:

Työelämästä on jo nykyisten ikärajojen puitteissa vaikeuksia selvitä terveenä eläkkeelle. Työelämää riivaa jatkuva kiire, muutos ja työtehtävien muuttuminen.

Suomen hallitus on yksipuolisesti päättänyt nostaa kansalaisten vanhuuseläkeikärajan 63 vuodesta 65 vuoteen. Päätös on tehty kuulematta palkansaajien edustajia SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa. Hallitusta ei kiinnostanut, mitä mieltä työntekijät ovat heitä koskevasta leikkauksesta.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomen hallitus muuttaa päätöksensä eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen.

Tottakai kansa on eläkeikärajan nostoa vastaan, mutta ovatko kyseiset järjestöt ja oppositio, demareiden johdolla samaa mieltä kansan kanssa senkin jälkeen, kun ovat päässeet samaan neuvottelu pöytään hallituksen kanssa.

Unohtuuko heidän alkuperäinen vaatimus ja samalla tulevat ne kansalaiset jotka nettiadressissa omalla nimellänsä uskollisesti vaativat eläkerajan pysymistä ennallaan, tulevatko he nyt "kusetetuiksi" Näin uskon, uskon, että ikärajaa tullaan nostamaan ja SDP, SAK, STTK ja AKAVA ovat kaikki tyytyväisiä ja vieläpä ylpeitä tehtyyn päätökseen.

Olisikin ollut mahtavaa nähdä jos suomen kansaa oltaisiin todellakin kuunneltu... mutta politiikka on tällaista ! Minäkin mielellään allekirjoittaisin adressin, mutta pelkään kusetetuksi tulemista !

Menettääkö suomen kansa viimein uskon "demokraattiseen" politikkaan ? Nyt siihen tosiaan olisi mahdollisuus.

 

" Rukan ladut ovat välillä hyvin mäkisiä ja mutkikkaita... mutta onneksi yhteinen latu löytyi "


Arkistoon »

Tänään olen ottanut itsestäni ryhtiliikkeen ja tehnyt "suuren päätöksen" ja samalla päätin kertoa teille tämän hetkiset kuulumiseni.

Kuntoni on heikentynyt huomattavasti sairastettuani toissa talvena keuhkokuumeen. Vuotuiset lenkkikilometrit ovat rapisseet alas reilusta kahdesta tuhannesta kilometristä noin kahteen sataan. Happipullot ovat tulleet mukaan helpottamaan arjessa selvitymistä. No siinä tuli taas marinaa kerrakseen....

Reilu viikko sitten sairastin jälleen yhden keuhkokuumeen ja nyt siitä hyvää vauhtia olen nyt toipumassa. Nämä flunssat käyvät aina vain vaikeammaksi sairastaa... tuntuu, että pienikin flunssa vie mennessään.  

Nyt hiukan siitä tekemästäni "ryhtiliikkeestä" ... kuusi vuotta sitten, kun minulta evättiin keuhkosiirto, päätin silloin taistella tautia vastaan omin keinoin ja menestykkäästi taistelinkin. Kuntoni koheni silmissä, lenkit metsäpoluilla maistuivat ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Parhaimillaan kilometrejä kertyi reippaat 2000 vuodessa. Mutta tänä päivänä liikkuminen ei tunnukkaan yhtä hauskalta eikä kilometrejä jää taakse paljonkaan ja arkiaskareista suorituminenkin tekee vaikeaa.

Nyt kuitenkin "valo" on syttynyt ja lääkärit ovat herättäneet uudelleen toivonkipinän siitä, että keuhkosiirto voisi sittenkin tulla kysymykseen kohdallani. Itse jouduin jonkin aikaa pohtimaan asiaa... viimekertainen evääminen oli niin katkera kalkki elämässäni, että jouduin tovin miettimään että lähdenkö kokemaan saman uudestaan.... ajatukset kuitenkin veivät siihen suuntaan, että toivo heräsi että jos kuitenkin kaikki olisi vielä mahdollista, että saisin kuin saisinkin siirrännäiset ja uuden ja paremman elämän mahdollisuuden. Nyt olen sitten päättänyt tarttua tähän minulle tarjottuun "valttikorttiin"... toivottavasti kortti on Hertta Ässä, sillä rakastan elämää. 

Hyvät ystävät ! Lupaan pitää jatkossa paremmin päiväkirjaa ja kertoa teille tuoreimmat uutiset. Nyt alkaa henkinen ja fyysinen valmistautuminen. 

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI