Päiväkirja - keuhkot pihalle

30.12.2008
Vuosi 2008

Vuosi 2008 on päättymäisillään ja on "tilinpäätöksen" aika... kuluneeseen vuoteen mahtui paljon toivoa, pelkoa ja tuskaa, mutta onneksi myös iloa.

TOIVO JA PETTYMYS

Kevät oli toivon aikaa... keväällä tehtiin ratkaiseva päätös keuhkosiirrosta ja aloitettiin laajat ja perusteelliset tutkimukset joilla varmistettaisiin, ettei mitään yllättävää keuhkosiirtoa vaikeuttavaa tai sen estävää haittaa löytyisi. Keho tutkittiin perusteellisesti niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Loppusuoralle asti kaikki oli hyvin ja odotukset korkealla... vielä kalkkiviivoilla "vihreä valo" paloi keuhkosiirron puolesta, kunnes sitten rysähti... "veltto ruokatorvi" siihen kaatui kaikki haaveeni uusista keuhkoista, uudesta elämästä sekä suunnitelmani elinsiirtourheilun aloittamisesta.

Pettymys oli valtaisa kaiken sen toivon, pelon ja kivun jälkeen jota läpikävin tutkimuksissa. Voiko elämä tosiaan kaatua "velttoon ruokatorven" ajattelin silloin ja siltä minusta myös tuntui... elin sumuisissa ajatuksissa viikkoja, kunnes pikkuhiljaa ajatukset kirkastuivat ja aloin pikkuhiljaa taas ajattelemaan sekä suunnittelemaan tulevaa...

" Taakse jäivät haavet uudesta elämästä... uusista keuhkoista sekä urheilu-urasta elinsiitourheilijana" 

ELÄMÄ JA PROJEKTI JATKUU

Kaikesta huolimatta elämä ja projekti jatkuu. Vanhoilla ja sairailla keuhkoilla mennään eteenpäin ja vien "keuhkot pihalle" päivittäin satoi tai paistoi... sain kaikesta huolimatta elämänilon ja - halun takaisin. Toki ajoittain "katkeruus ja pettymys" palaavat mieleen... mutta onhan ihmiset selviytyneet vaikeimmistakin tilanteista, niin miksi en minäkin selviäisi tästä.

Kevään ja kesän aikana pääsin sen verran vahvasti liikunnan "makuun", että jatkan liikkumista ja lisään sitä pikkuhiljaa. Tämän hetkinen minimitavoite on lenkkeillä 100 kilometriä kuukaudessa ja hyvin on tavoite saavutettu. Loppuvuoden kunniaksi tulee Joulukuussa ylitettyä 150 kilometrin "haamuraja". Urheilijan uraa kokeilen vammaisurheilun kautta ja jos se minulta onnistuu ja löydän sen kautta minulle sopivat lajit, niin kaikki on edelleenkin mahdollista... urheilun lisäksi on tarkoitus "voittaa itseni" yhä uudelleen, tehdä ja saavuttaa sellaista, mihin en vielä eilen uskonut pystyväni...

Ensi vuoden urheilullisista tavotteistani kerron tarkemmin heti Uuden Vuoden jälkeen Liikunta ja Urheilu sivulla.

 

LUONTO JA VALOKUVAUS

Luonto ja valokuvaus tulee olemaan tärkeä osa elämääni ja projektiani... sieltä saan rauhaa, voimaa ja elämyksiä. Odotan innolla tulevaa kesää jolloin pääsemme taas luontoon saavuttamaan uusia elämyksiä, kokeilemaan rajoja... Haaveilen jo uusien "huippujen" valloittamisesta, uusista seikkailuista, melomisesta jne... ja tietyti tilanteiden ikuistamista valokuvin. Valokuvaamisesta olen saanut uuden kipinän uudelle harrastukselle, jota on tarkoitus kehittää. Luontokuvaus on tullut monestakin syystä minulle mieleiseksi. Muistojen lisäksi kuviin tallentuu monet ainutlaatuiset hetket ja tilanteet... joihin törmäämme tulevaisuuden melonta- ja patikkaretkillämme...

 

ILOISET ASIAT

Mahtuuuhan kuluneeseen vuoteen iloisiakin asioita... Projektini myötä olen saanut paljon uusia ystäviä ja saanut kokea mahtavia uskomattomia kokemuksia. Olen kiivennyt Kiilopään huipulle, jonne en uskonut koskaan kiipeäväni ja tunne oli mahtava kun viimein saavutimme lakipisteen ja liikunta tapahtumat joihin osallistuin olivat kokemuksena aivan mahtavia. Vuosi sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut minulle, että kävelen 10 kilometriä Jäälin järven ympäri tai osallistun Oululiikkeelle tapahtumaan... ja kaikki ne lukuisat patikkaretket lapissa ovat olleet iloisia ja mieleen jääviä saavutuksia ja kokemuksia.

Ystäväni Teuvon "uudet keuhkot" kuuluvat ehdottomasti tämän vuoden iloisimpiin tapahtumiin. Olen erittäin iloinen ystäväni puolesta, että hän sai itselleen jatkoaikaa ja toivon, että kaikki sujuu hänen osallaan jatkossakin hyvin, ettei mitään vaikeuksia ilmene eikä hänen elimistönsä alkaisi hylkimään uusia osia... ja  että toipuminen sekä kuntoutuminen vaikeasta ja raskaasta leikkauksesta sujuisi hyvin...

Kruununa iloisten tapahtumien ja asioiden sarjassa on kuitenkin, että lapsenlapsia on tulossa lisää... Sekä Tomi että Miia odottavat perheen lisäystä. Lapset ovat kuitenkin se elämän pitkä virta... josta näkee elämän jatkuvan... 

Kiitos teille kaikille ystävät, uudet ja vanhat, että olette olleet mukana ja kannustaneet minua eteenpäin... !

ERITYISET KIITOKSET

Iso-Syöte, Polar, Vauhti, Urheilu Rintamäki, Kiimingin Fysioterapia ja Galaxo - MSS Group Teidän mukaanlähtö projektiin ja antamanne tuki kannustaa minua jatkamaan... ja saavuttamaan tulevaisuuden saavutukset ja seikkailut. Katsotaan yhdessä mihin se kantaa... 


 

" Iloisin mielin kohti vuoden 2009 uusia seikkailuja ja haasteita... "

 

 

 

 


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI