Päiväkirja - keuhkot pihalle

01.08.2008
Matka Lappiin 7.7

Maanantai 7.7.2008

 

Tänään päivä valkeni hiukan lämpimämpänä, kuin viikonloppuna ja aurinkokin näyttäytyi aina välissä. Lämmintä oli noin 10 astetta. Ajelimme Ivaloon ja katselimme lähiympäristön nähtävyyksiä. Kävimme ajelemassa Keväjärvellä ja sattumoisin osuimme pienen kosken kohdalle josta oli pakko napsia muutama kuva. Oli niin luonnon kaunis paikka, voit käydä itsekin galleriassa katsomassa.

Ajelimme ympäriinsä jokivartta seuraten ja ihastelimme, kuinka kaunis Ivalojoki onkaan. Pysähdyimme kylällä kahville ja ostimme makean nälkään mansikoita. Mansikat maistuivat hyvältä kylmänäkin päivänä. Kahvilla ollessamme päätimme lähteä käymään veneellä joella, jotenka suuntasimme matkamme Törmäseen, jossa Riitan veli asuu. Hän oli luvannut veneensä käyttöömme.

Vähän tuo ilman kylmyys arvelutti meitä työntäessämme venettä vesille, mutta ei se haitannut, kun ajelimme hitaasti ylävirtaa kohden aina Alakoskelle saakka. Vesi oli tavallista korkeammalla tänä kesänä, joten oli helppo ajaa, kun ei tarvinnut pelätä pohjakosketuksia. Tavallisesti vesi on kesäisin niin alhaalla, että paikoin voi jopa kahlata joen yli. Kaunis totta tosiaan on Ivalojoki ! Harmi, että oli niin kylmää. Olisi ollut kiva rantautua jollekin hiekkarannalle uimaan. Ivalojoessa on paljon mahtavia hiekkarantoja, joissa voi turvallisesti pulahtaa uimaan. Suosittelen kaikille siellä liikkuville.

Rasmuskin nautti vene kyydistä täysin rinnoin ja haukkui rannoilla olevia poroja. Kuvia Ivalojoelta voit käydä katsomasssa galleriassa.


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI