Päiväkirja - keuhkot pihalle

25.06.2008
Irti arjesta, Irti murheista

Ensi viikolla alkaa Riitan kauan odotettu kesäloma. Lähdemme pohjoiseen hakemaan voimia luonnon läheisyydestä ja rauhasta, kaukana arjen kiireistä. Talvi ja kevät on ollut rankkaa aikaa kaikkine tutkimuksineen ja niiden vastauksia odotellen. Nyt on aika hengähtää ja tankata omat voimavarat syksyä varten.

Lähdemme lomailemaan Ivaloon. Olemme varanneet tukikohdaksemme kämpän Kiilopäältä, sieltä sitten suunnistamme kalastamaan ja patikoimme sen, minkä jaksamme ja milloin haluamme ilman aikataulua. Toivottavasti ilmat suosivat ja saamme otettua kauniita luontokuvia retkiltämme. Käymme matkalla myös tankavaarassa. Tankavaaran kultamuseo täyttää 30.vuotta ja tulee myös kuluneeksi 30.vuotta siitä, kun me ensikertaa Riitan kanssa tavattiin.

Lisäksi käymme tutustumassa Kyrön-suvun sukujuhliin, joita vietetään samaan aikaan Ivalossa. Ja tietysti pitää samalla hyödyntää tilaisuutta ja käydä parketilla pyörähtämässä Channel Fourin tahdissa. Eli kaikkea kivaa on tarjolla.

Reilun viikon päästä sitten kerron ja näytän, miten matkamme sujui. Nyt toivotan hyvää ja  aurinkoista kesää kaikille !


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI