Päiväkirja - keuhkot pihalle

04.06.2008
Ruokatorven PH:n mittauksen aloitus

Olipa tosiaan epämiellyttävä puolituntinen. Vaikka letku ei ole kuin noin 2 mm paksu, oli sen työntäminen sieraimen kautta ruokatorveen niin epämiellyttävä kokemus, kuin saatoin etukäteen kuvitellakin. Kyyneleet valui pitkin poskipäitä, kun yökötti niin kauheasti.

Toimenpiteen aikana piti juoda vettä helpottamaan letkun työntämistä ruokatorveen ja kun kokoajan yökötti, niin eihän siitä meinannut tulla mitään. Mutta nyt letku on paikoillaan mittaamassa arvoja. Pidän nyt vuorokauden päiväkirjaa syömisestä, juomisesta ja makuulla olemisesta. Huomen aamulla sitten takaisin sairaalaan, poistamaan mittauslaitteet.

Letku tuntuu nielussa kokoajan varsinkin kun nielaisee silloin, alkaa aina vähän yököttämään. No eiköhän sitä tästäkin selvitä. Ja olkoon tämä tavallaan kenraaliharjoitus ensiviikkoa varten, kun tehdään lisää "ihania" letkututkimuksia. Mutta niistä lisää ensiviikolla. 


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI