Päiväkirja - keuhkot pihalle

31.08.2009
Vammaisurheilun SM-kisat

Viime viikonloppuna 29-30.8. pidettiin Iisalmessa vammaisurheilun Sm-kisat. Tietysti itsekin työnnyin mukaan kisailemaan... Osanottajia oli runsaasti ympäri Suomenmaan, toki enemmänkin olisi sopinut. Mikä hienointa, jokainen näytti nauttivan kisaviikonlopusta, tuli menestystä tai ei... kaikilla vaikutti olevan hauskaa. Toki totista vääntöäkin oli nähtävissä ja muutama uusi komea Suomen ennätyskin näki päivänvalon. 

Paikalla oli myös Leo-Pekka tuo Suomen ylivertainen vammaisurheilun "Tähti" joka odotetusti voitti omat sarjansa ratakelauksessa. Toki osallistujien joukossa oli useitakin hiukan "himmeämpiä" tähtiä jotka suorituksillaan ansaitsevat täydet kymmenen pistettä.

Itse kokeilin näissä kisoissa heittolajeja, keihäs, kiekko ja kuula. Lajikokeilut onnistuivat... olin tyytyväinen tulostasooni, jokaisessa lajissa jäi parantamisen varaa seuraaviin kisoihin. Lajeista keihäs ja kiekko olivat minulle uusia aluevaltauksia näissä vammaiskisoissa. Kuulaa pukkasin jo talven hallikisoissa. Nyt kuulantyönnössä saavutin oman uuden ennätykseni 6,09 metriä eli parannusta tuli noin puolimetriä... tästä on taas hyvä jatkaa.

Joitain huippuurheilijoita kutsutaan liikanimellä "ikuinen kakkonen" samaa nimeä voisi alkaa minustakin käyttämään, sillä saavutin kaikissa lajeissa "hopeaa"... toivoa vain sopii, että osallistuja määrä nousisi kolmeen jotta saisin palkintokokoelmaan myös "pronssisen" mitalin... nyt palkintokaapissani on kaksista kisoista saaliina kaksi kultaista ja neljä hopeista mitalia, joten pronssiset ovat hakusessa...

Harmillista ettei vammaisurheilun suosio ole suurempi, onhan kuitenkin liikunta ja urheilu parasta "lääkettä" vammaan kuin vammaan. Liikuntavammaisten avoimeen sarjaan, kun pääsee lähes joka asteisella vammalla eli ei tarvitse olla "raajarikko" päästäkseen nauttimaan liikunnan tuomasta kilpailunilosta. Toivonkin, että mahdollisimman moni "liikuntavammainen" joka lukee tämän kirjoitukseni tulisi mukaan vammaisurheilun pariin. Kilpailemisen ei tarvitse olla "veristä puurtamista" se voi olla hauskanpitoa yhdessä, piennellä kilpailuhengellä maustettuna. Itse en aseta tavoitteeksi voittamisen pakkoa, vaan menen sinne aina nauttimaan ja voittamaan itseäni.

Helmikuussa pidetään jälleen hallikisat Porissa, joten tulkaa rohkeasti mukaan ja pidetään yhdessä hauskaa...

 


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI