Päiväkirja - keuhkot pihalle

18.08.2009
Kultala

Aloitimme ”Häämatkan” ilman mitään tarkempaa suunnitelmaa 3.8.2009 Suuntanamme oli Ivalo. Tarkoituksemme oli vain viettää miellyttävä loma Ivalossa, retkeillen, meloen sekä puuhastellen mitä mielen juolahtaa. Matkalla jo kuitenkin mieleeni juolahti ajatus josko veisin kultani Kultalaan…

Ajatus oli houkutteleva siinä määrin, että esitin ajatukseni Riitalle joka innostui oitis. Samalla mieleeni muistui Jorman (Riitan veli) viime syksyn sanat yhteisestä patikkaretkestä. Oitis soitinkin Jormalle ja kysyin olisivatko he Leenan kanssa halukkaita lähtemään kanssamme Kultalaan. Jorma innostui ja sovimme, että hän soittelee loppuviikosta keskusteltuaan Leenan kanssa asiasta.

Torstai iltana Jorma sitten soittikin ja he lupautuivat lähtemään. Sovimme lähtöpäiväksi Lauantain 8. elokuuta, mikäli ilma vain olisi suotuisa. Perjantaina luvattiin lauantaille poutaa ja puolipilvistä säätä, joten päätimme lähteä liikkeelle heti aamusta.

Lauantai aamuna kello kymmenen otimme sitten ensiaskeleet Sotajoen rannasta kohti Kultalaa. Matkaa oli tarjolla kartan mukaan 12 kilometriä. Iloisin mielin lähdimme kohti päämääräämme. Ensimmäisen kilometritolpan tullessa vastaan oli ”valinnanpaikka” ensimmäinen kilometri oli suhteellisen jyrkkää nousua, joten kyllä siinä joutui hetken harkitsemaan… jaksanko vielä 11 kilometriä Kultalaan ja vielä takaisin… olotila oli kuitenkin vielä suhteellisen hyvä, joten päätös oli helppo… jatkan

Kilometritolpat tulivat vastaan toinen toisensa jälkeen. Matka taittui hitaasti ja yhä raskaammin, tuntui jo kaduttavan aiemmin tekemäni päätös jatkaa matkaa. Aurinkokin oli noussut ja lämpö kivunnut hellelukemiin. Onneksi olimme varanneet runsaasti juotavaa reppuihin. Ylämäet ottivat tosi koville. Tuntui, että happi loppuu kokonaan eikä elimistöni ehdi palautua, vaan käy kokoajan ylikierroksilla. Katumus yltyi, tuska ja ahdistus lisääntyi vaikka matka lyheni pikkuhiljaa… vihdoin saavuimme Mobergin-ojalle jossa oli kunnon levähdyspaikka nuotioineen. Helle ja minulle raskas maasto otti koville, mutta onneksi nyt pääsin levähtämään.

Jatkoimme matkaa… vielä oli noin neljä kilometriä jäljellä, ennen kuin saavutamme Kultalan. Vihdoin kuuden tunnin patikoinnin jälkeen alkoi Ivalojoki häämöttämään edessämme ja joen yli vievä riippusilta näkyi puiden ja risukon läpi. Tuntui, että onnenkyyneleet tulvivat silmiin, kun ymmärsin olevani perillä. Enää pitäisi laskeutua 600 porrasta alas riippusillalle ylittää joki ja kivuta lohkareista polkua ylös Kultalan pihapiiriin.

Perille päästyämme olin aivan poikki… en tajunnut juuri taivaallistakaan, mutta olin onnellinen… saavutin Kultalan. Perillä Kultalan kanjonissa oli +31 astetta, joten ei ihme, että otti koville. Olimme jokainen siinä määrin väsyneitä, että suuntasimme autiotupaan lepäämään hetkeksi… ei mennyt kuin hetki, kun tuvassa alkoi ”nelitahti” pitämään ääntä. Olimme kaikki unessa ja kuorsasimme raskaasti. Jopa Rasmus vaipui uneen. Eikä meidän untamme häirinnyt kuumuus eikä edellisten yöpyjien jättämä pistävä kaljan ja viinan haju.

Nukuimme varmaan pari tuntia, jonka jälkeen sytytimme nuotiopaikalle tulet ja söimme vahvasti, jotta jaksaisimme lähteä paluumatkalle. Olimme vielä kuitenkin sen verran väsyneitä, ettemme ajatelleet tarkasti, emmekä tutkineet emmekä ihastelleet kaunista määränpäätämme sen tarkemmin, vaan mielessämme oli vain paluumatka. Otimme kuitenkin valokuvia muistoksi. Osan kuvista laitoin Galleriaan myös teidän nähtäviksi.

Paluumatkalle lähdimme neljän tunnin lepotauon jälkeen. Heti alussa oli vastassa nuo hirvittävät 600 porrasta ja nyt vielä ylöspäin kiikuttavana… tuskallista, mutta sinnillä ja pakon sanelemana pääsin portaat ylös. Ylhäällä hetki lepoa ja nestettä ja jaksoin taas ottaa muutaman kuvan muistoksi tuosta silmiä hivelevästä paikasta. Uskomattoman jylhää ja karua, mutta silti niin kaunista.

Kyllä siinä kunnioitus entisajan kultamiehiä kohtaan nousi, miten onkaan mahdollista, että ovat saaneet aikaiseksi tuollaisen paikan keskelle ei mitään, keskelle erämaata. Sata vuotta sitten ovat miehet olleet todellakin rautaa… ei taitais onnistua meidän sukupolvelta rakentaa vastaavaa.

Mutta ei matkan oli jatkuttava, jos mielimme päästä perille takaisin Sotajoen rantaan. Matka taittui entistäkin hitaammin nyt oli taas vastassa ankarat ja pitkät nousut. Tuon tuosta minun piti istua mättäälle tai kaatuneen kelon päälle levähtämään. Elimistö oli jo niin rasittunut, ettei toipunut kuin vain hetkeksi… ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtää ja matkan teko kävi entistäkin vaikeammaksi jalka ei enää noussut, vaan kopsahteli tuon tuosta juurakoihin ja kiviin, silmissäkin tuntui hämärtyvän. Onneksi Jorma ja Leena olivat mukana. He kulkivat sattuneesta syystä hiukan meidän edellä ja Jorma sytytti aina etukäteen taukopaikoille tultaessa nuotion ja keitteli kahvit valmiiksi, joten minun ei tarvinnut kuin rojahtaa sammaleille lepäämään ja nauttimaan tuoreesta kahvista ja muista repun antimista.

Saavuttuamme lopulta sille ensimmäiselle kilometritolpalle jossa luki 1 KM / 11 KM tosin nyt oli matkaa jäljellä vain kilometri. Siinä hetken seistyäni pylvääseen nojaten meinasi itku päästä, niin väsynyt ja uupunut olin. Itku kuitenkin vaihtui hymyyn… olemme kohta perillä… minä tein sen ! Olin väsynyt, mutta onnellinen.

Vihdoin ylitimme Sotajoen riippusiltaa pitkin ja vastassamme olisi enää yksi pitkä, loiva, mutta niin raskas nousu ja sitten olisimme perillä autojemme luona. Tämä viimeinen nousu ottikin sitten tosissaan lujille, silmissä sumeni ja epätoivo matkan päättymisestä valtasi mielen. Pimeässä alkoi jo tuntua, että olemme kävelleet harhaan… väsymys ja uupumus oli niin totaalista, että alkoi jo pelottaan, mutta viimein autot alkoivat häämöttää puiden takaa… pääsimme perille…

Nyt jälkeen päin voin suositella kaikille… menkää ihmeessä Kultalaan ja kokekaa jotain joka todella on kokemisen arvoista. ( sydän- ja keuhkosairaita suositus koskee vain omalla vastuullanne ) Itse en lähde toista kertaa vastaavalle patikkareissulle ! Varatkaa matkalle vähintään kaksi päivää mielummin kolme, niin voitte nauttia matkan suomista nähtävyyksistä ! Me patikoimme 12 tuntia lepoa neljä tuntia, joten 16 tuntia kesti reissu kaiken kaikkiaan.

Galleriassa voitte katsoa kuvia Kultalasta.

 

" Kiitos tästä ihanasta ja mieleen painuvasta retkestä Riitalle ja Rasmukselle sekä erityisesti tahdon kiitän Jormaa ja Leenaa ! Ilman teitä en olisi selvinnyt tästä reissusta." 


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI