Päiväkirja - keuhkot pihalle

10.02.2009
Lähtöharjoittelua

Eilen kävin jälleen harjoittelemassa Ouluhallilla. Harjoituksen tarkoitus oli tutustua vuosien tauon jälkeen lähtötelineisiin. Oppaakseni ja neuvonantajaksi sain pikajuoksu "Legendan" Tero Kyllösen. Hän kuului maamme kärki juoksijoihin vielä muutama vuosi sitten. Pian sainkin huomata missä ja kenellä tieto, taito lepää... itse olin autuaallisesti unohtanut lähes kaiken...

Ilman Teron ammitaitoista opastusta en osaisi asettaa edes telineitä oikeaan paikkaan. Näin se ihminen on unohtavainen, tosin pian asiat hämärästi palasivat mieleen. Hienojen ja arvokkaiden neuvojen lisäksi oli tunnelma mikä nousi eilisestä harjoituksesta mieleen... tunne, kun kumartuu telineisiin ja siirtää katseen horisonttiin kohti oletettua maaliviiva oli hyvin miellyttävä jopa tunteikas tuulahdus menneisyydestä.

Sain kaiken kaikkiaan Terolta paljon arvokasta tietoa, jota nyt koetan sitten parhaan kykyni mukaan sisäistää harjoituksien kautta. Tarkoitus on käydä vielä muutaman kerran harjoittelemassa lähtöjä ja kiihdytyksiä ennen varsinaista koitosta joka on Helmikuun 22.päivänä.

Paljon pitääkin tapahtua ennen, kuin minulla telineistä lähteminen onnistuu... edes siedettävästi. Lähdön tulisi suuntautua eteenpäin, kun taas elisissä harjoituksissa minulla tahtoi lähtö nousta liian nopeasti pystyyn tai sitten olin lentää rähmälleni telineiden eteen. Mutta eiköhän se siitä lähde luonnistamaan oikeaan suuntaan, kun vain harjoittelee tarpeeksi... Lisäksi minulle tuotti ongelmia milloin jalkojen nopeus ja milloin käsien hitaus, ylipäätänsäkin oikean rytmityksen löytäminen oli minulle vaikeaa. Pikajuoksussa lähdön tulisi olla hyvin tasapainoinen, rytmikäs ja räjähtävä, jotta siitä saisi tarvittavan hyödyn irti... Omalla kohdallani lähdön merkitys vielä korostuu, koska vaikka 60 metriä kuulostaa matkana lyhyeltä on se minulle kuitenkin melko pitkä. Pikajuoksu on hyvin räjähtävä ja voimia vaativa laji. Sairaudestani johtuen minulla ei ole paljoakaan jäljellä siinä tarvittavia ominaisuuksia, joten onnistuneella lähdöllä voin saada huomattavasti tasoitusta muilta kanssa kilpailijoilta... Tero yritti kyllä olla kovasti kannustavainen sanoen "näkee, että ainakin nopeusgeenit ovat tallella"   Siis ei kun harjoittelemaan, että saadaan ne "Geenit" käyttöön...

Kiitokset vielä Terolle arvokkaista neuvoista !

" Ei oppi ojaan kaada... ja onhan varalta ne geenit..."


Arkistoon »

Iso Syöte
Polar
Ski Wax Vauhti
Rintamäki
Kiimingin Fysioterapia
Uniqkoru
Galaxo
SYKE ryLahja elämälleELLI