Tapahtumat ja kilpailut sekä omat "tempaukset"
03.07.2008 Vaellus Kiilopään huipulle
Kiilopään huippu sijaitsee 549 metrin korkeudella ja matkaa huipulle kertyy 2 kilometriä. Matka huipulle tuntui hyvin raskaalta ja aikaa meillä meni 1 tunti 30 minuttia, mutta onneksi matkalla oli runsaasti levähdyspaikkoja.
06.09.2008 Oululiikkeelle tapahtuma
Kokokansan liikuntatapahtuma. Osallistuin 7 kilometrin kävelyyn. Reitti oli helppokulkuinen ja kiersi Oulun kaupungin kaunista kaupunkimaisemaa. Aikaa minulta kului reitin kiertämiseen 1 tunti 35 minuttia.
02.10.2008 Laanilan Kulta-Reitti
Reitti kulkee Laanilan kultamailla ja oli suhteellisen helppokulkuista, joskin mäkistä. Matkaa meille kertyi kaikenkaikkiaan noin. 9 kilometriä.
11.10.2008 Jäälinjärven hölkkä
Vuotuinen kokokansan liikuntatapahtuma, jossa voi juosta, hölkätä tai kävellä kilpaa tai muuten vain. Me kävelimme muuten vain. Matkaa Jäälinjärven ympäri kertyi virallisesti 8 kilometriä. Me teimme pienen lisämutkan joten meille matkaa kertyi 9 kilometriä ja aikaa saimme kulumaan 1 tuntia 50 minuttia.
22.02.2009 Vammaisten Yleisurheilu SM - hallikisat
Kisat pidettiin Helsingissä Liikuntamyllyssä. Osallistuin kolmeen lajiin, pituus, 60 metriä ja kuula.
08.08.2009 Vaellus Kultalaan
Kultala sijaitsee Ivalojen jylhissä maisemissa. Lähdimme vaellukselle Sotajoen ylittävän riippusillan kautta. Matkaa kertyi kartan mukaan 24 kilometriä joka minun tasoiselle ja kuntoiselle "vaeltajalle" oli päivämatkaksi aivan liikaa. Selvisin kuitenkin reissusta sinnikkyyden ja hulluuden sekä hyvien kanssa vaeltajien avustuksella. Aikaa levähdystaukoineen joita pidin tiheään meillä kului kaikkiaan 16 tuntia, joten retki oli hyvin raskas ja haasteellinen. Etukäteistietojen mukaan reitin piti olla helppo- ja kevytkulkuinen. (kaikki on niin suhteellista)
29-30.8.2009 Vammaisten Yleisurheilu SM - kisat
Iisalmessa pidetyissä kisoissa osallistuin kolmeen lajiin keihäs, kuula ja kiekko.















